Pekka Lassila on melonut kesän aikana mm. Vihdistä Pohjaan. Hän myös ahkeiroinut koneen äärellä ja saanut aikaiseksi hienon matkakertomuksen blogiinsa. Käy lukemassa tarina täältä: Vihdistä Pohjaan meloen

ETELÄRANNIKON MELONTA

Pekka Lassilan kertomus melontaretkestä Virolahdelta Tammisaareen. Ja nyt jatkona toinen osa Maarianhaminasta Tammisaareen, eli koko Suomenlahti on melottuna. Tarinaa tukevat mahtavat kuvat. Käypä välillä virtuaalimelonnalla. etelärannikon melonta

MELONTARETKI PÄIJÄNTEELLÄ

Lue Pekka Lassilan retkiselostus melontaretkestä Jyväskylästä Lahteen. Jutussa mukana hienoja kuvia retkeltä ja vinkejä Päijäänteen melontaa suunnittelevalle.